Vantaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja jatkaa Ville Karinen ja uutena varapuheenjohtajana aloittaa Heidi Hummastenniemi!
– Vantaan Vasemmistoliiton jäsenmäärä on kasvanut tänä vuonna merkittävästi ja se on tavoitteemme myös ensi vuonna. Haluamme myös saada uudet jäsenemme entistä paremmin mukaan toimintaamme, Ville Karinen kertoo.
– Järjestämme matalan kynnyksen tapahtumia, joihin ovat tervetulleita etenkin uudet jäsenemme ja kaikki toiminnastamme kiinnostuneet vantaalaiset. Haluamme myös kannustaa jäseniämme järjestämään itse tapahtumia heitä kiinnostavista aiheista, jatkaa Heidi Hummastenniemi.
Vuoden 2027 eduskuntavaalien vaalityö alkaa ensi vuonna.
– Tavoitteemme on Vasemmistoliiton vaalivoitto eduskuntavaaleissa 2027, hallituksen vaihtaminen ja politiikan suunnan muuttaminen, toteaa Karinen.
Vantaan Vasemmistoliiton syyskokouksessa 6.11.2025 poliittiset tilannekatsaukset pitivät valtuustoryhmän puheenjohtaja Antero Eerola ja kaupunginhallituksen jäsen Funda Demiri.
– Me emme hyväksy esitettyjä leikkauksia kaupungin palveluihin ja tulemme puolustamaan koulutusta sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluita. Kaikkein kivuttomin ratkaisu tilanteeseen olisi nostaa kuntaverotusta vain hippusen verran eli 0,1 prosenttiyksiköllä. Kaupungin laskelmien mukaan se lisäisi verotuloja noin 6,7 miljoonalla eurolla. Keskituloisen, työssäkäyvän vantaalaisen kohdalla tämä tarkoittaisi 3–4 euroa kuukaudessa, Eerola sanoo.
Funda Demiri kävi läpi Vantaan ratikan tilannetta
– On ymmärrettävää, että meitä vantaalaisia huolestuttaa ratikan kasvanut kustannusarvio. Tästä huolimatta ratikka on mielestämme tärkeä investointi Vantaan tulevaisuuteen ja kasvuun – ei pelkkä kuluerä. Vaikka hankkeen hinta on noussut sadalla miljoonalla eurolla, sen pitkän aikavälin hyödyt ovat huomattavat, niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ympäristönkin kannalta.
Vantaan Vasemmistoliiton hallitus vuonna 2026:
Puheenjohtaja Ville Karinen (Tikkurilan Vasemmisto)
Varapuheenjohtaja Heidi Hummastenniemi (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Varsinaiset jäsenet:
Merja Järvenpää (Itä-Vantaan Vasemmisto)
Mika Malin (Tikkurilan Vasemmisto)
Tobias Mäkiluoma (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Jaana Palanterä (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Minttu Sillanpää (Tikkurilan Vasemmisto)
Liisa Tilander (Koivukylän ja Korson Vasemmisto)
Kati Tyystjärvi (Itä-Vantaan Vasemmisto)
Vertti Värekoski (Koivukylän ja Korson Vasemmisto)
Varajäsenet:
Pertti Oksman (Itä-Vantaan Vasemmisto)
Funda Demiri (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Julia Ruokolainen (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Petriina Punna (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Mineka Hirvonen (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Minttu Kruus (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Elina Nykyri (Länsi-Vantaa Vasemmisto)
Sirkku Ingervo (Koivukylän ja Korson Vasemmisto)