Vasemmistoliiton neuvotteluryhmä pitää Vantaan vuoden 2025 talousarviosta käytyjä neuvotteluita kohtuullisen onnistuneina kaupungin tämänhetkisessä taloustilanteessa. Neuvotteluissa Vantaan Vasemmistoliittoa edustivat Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Antero Eerola ja Vantaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen Ville Karinen.
– Kaupunginjohtajan talousarvioesitys oli lähes 50 miljoonaa alijäämäinen ja liikkumavaraa neuvotteluissa oli rajoitetusti. Pitkälle venyneissä neuvotteluissa kaupunginjohtajan budjettiesitykseen tehtiin kuitenkin äärimmäisen tarkkaa hienosäätöä ja pieniä, mutta tärkeitä lisäyksiä, joiden kautta useat Vasemmiston tavoitteet edistyivät oikeaan suuntaan,” Ville Karinen sanoo.
Antero Eerolan mielestä kaupungin päättäjät olisivat voineet olla rohkeampiakin.
– Oikeistohallituksen raju leikkauspolitiikka ja kohonnut työttömyys merkitsevät kasaantuvia toimeentulo-ongelmia ihmisille. Myös nuorten pahoinvoinnin ja kaupunginosien eriarvoistumisen torjuminen vaatisivat nyt tuntuvia panostuksia kaupungilta, Eerola sanoo.
Siksi hänestä on hyvä, että kaupunki käynnistää Vasemmistoliiton aloitteesta laajan eriarvoisuuden vastaisen toimintaohjelman kokoamisen.
Puolueen neuvottelijat korostavat, että valtuustoryhmällä on lopullinen päätösvalta neuvottelutuloksen hyväksymisestä. Karinen ja Eerola kuitenkin suosittelevat sen hyväksymistä.
Erityisesti kouluruoan laadun parantaminen on ollut Vasemmistoliiton keskeinen tavoite koko valtuustokaudella. Vasemmistoryhmien yhteistyöllä kouluruokaan saatiin näissä talousarvioneuvottelussa 300 000 euron kouluruoan raaka-aineisiin kohdistuva lisämääräraha, jolla kouluruoan annos hinta nostetaan samalle tasolle Espoon kanssa. Lisäys myös näkyy kouluruoan raaka-aineiden laadun paranemisena ja monipuolisuuden lisääntymisenä.
Saimme myös neuvoteltua 300 000 euron lisämäärärahan, jolla edistetään monikielisten oppijoiden kehittämisohjelman mukaisia toimenpiteitä monikielisten oppijoiden tukemiseksi. Vasemmistoliiton kädenjälki näkyy myös 120 000 määrärahalisäyksessä, jolla vahvistetaan jalkautuvaa nuorisotyötä ja nuorisotilojen aukioloaikoja.
Järjestöjen ja urheiluseurojen tukeen saatiin neuvotteluissa 50 000 euron yleiskorotus. Lisäksi tehtiin täsmäkorotuksia liikuntaseurojen tilavuokriin, myönteisen erityiskohtelun alueille toimiville liikuntaseuroille kotoutumista tukevaan toimintaan ja taiteen perusopetusta tarjoavien yksityisten oppilaitosten toimintaan.
Vasemmistoliiton aloitteesta liikuntapalveluille ohjattiin 50 000 euron lisärahoitus vanhusten ja vammaisten liikuttamiseen. Kaupungin kesäistä kulttuuritarjontaa parannetaan toteuttamalla kesälavat Myyrmäessä ja Tikkurilassa 50 000 euron lisärahoituksella.
Muita Vasemmiston neuvottelusaavutuksia ovat muun muassa:
- Vuonna 2025 käynnistetään pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi toimenpideohjelma yhdessä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa
- Valtuustokokousten viittomakielen tulkkausta pilotoidaan ja kokoustallenteiden automaattitekstitystä testataan valtuustosalin tekniikkauudistuksen jälkeen, alkuvuonna 2025.
- Vantaan kaupunki panostaa tilaajana harmaan talouden torjumiseen. Vantaa pilotoi yhdessä ammatti- ja työnantajaliittojen kanssa työmaavalvontaa ratikkatyömaalla.
- Kaupunki varmistaa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävän tarjonnan, josta maapoliittisten linjausten mukainen korkotuettujen asuntojen tavoitemäärä on 360 (VAV). Vuosittaisten tavoitteiden saavuttamiseksi ARA -rakentamiseen etsitään riittävästi tontteja.
- Aloitetaan esiselvitykset Hakunilan ja Koivukylän vapaa-ajan palveluiden sijoittumisesta.
- Anonyymia rekrytointia ohjataan käyttämään aiempaa enemmän kaikilla toimialoilla.
- Vantaan kaupunki pilotoi Kaikukorttia yhdessä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa.
- Varmistetaan rakennuslupaprosessien käsittely ja sujuvuus niin, että saavutetaan tavoiteajat.
- Tehdään katujen kunnossapidon sukupuoli- ja yhdenvertaisuusvaikutusten arviointi.
- Kaupunki kehittää valokaapeliurakoiden valvontaa.
- Tuetaan keskeyttämisvaarassa olevia perustutkinto-opiskelijoita riittävän varhaisessa vaiheessa, jotta keskeytymisprosentti saadaan pienemmäksi.
Lisätietoja:
Ville Karinen
karinen.ville.v@gmail.com
puh. 050 3028552
Antero Eerola
antero.eerola@gmail.com
puh. 0403230176