Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 2.9.2025 kokouksessaan Lounaniityn, Talkootien ja Louhelan päiväkotien asemakaavamuutoksia. Kaikki kaavamuutosehdotukset etenivät kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Lounaniityn kaavamuutos mahdollistaa uuden päiväkodin rakentamisen Vantaanlaakson tilalle, sillä nykyinen päiväkoti on liian pieni ja sijaitsee meluisassa ympäristössä. Uusi tontti voidaan sijoittaa vain melutasoltaan alle 55 dB alueelle, Lounaniityn eteläosaan. Palautusesitys kaavasta hylättiin äänin 8–7.
Hakunilan suuralueelle kaavoitetaan uusi päiväkoti Talkootielle. Kaava mahdollistaa 2 000 kerrosneliön suuruisen, kaksikerroksisen rakennuksen, johon mahtuisi noin 8–10 ryhmää.
Louhelassa päiväkodin tonttia laajennetaan, jotta sille voidaan toteuttaa 8–10 ryhmän päiväkoti. Vanha keltatiilinen rakennus säilyy, mutta siirtokelpoinen puupäiväkoti poistuu tontilta.
Sekä Talkootien että Louhelan päiväkoteja koskevissa päätöksissä lautakunta korosti puuston ja vehreyden säilyttämistä sekä sitä, että päiväkotipihat ovat kaupunkilaisten käytettävissä päiväkotien ollessa kiinni.
Kaikki kokouksen asiat päätettiin esitysten mukaisesti.
Esityslista löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta paatokset.vantaa.fi.