Viime maaliskuussa kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa jätettiin koko lautakunnan yhteinen pöytäkirjalausuma: ”Asemakaavan jatkovalmistelua tulee tehdä tiiviissä vuorovaikutuksessa alueen vuokratonttien asukkaiden kanssa. Nähtävillä oloaikana näiltä asukkailta tulevat muistutukset on otettava huomioon kaavan ratkaisuissa.”
Valitettavasti tämä ei ollut toteutunut käytännössä, ja kaupungin virkamiehet päättivät siksi poistaa asian esityslistalta. Nyt syksyn ensimmäisessä kokouksessa 12.8. Jääskeläinen kiitti puheenvuorossaan virkamiehiä siitä, että lautakunnan pöytäkirjalausuma otetaan huomioon.
Kokouksessa esiteltiin myös Erkko-ohjelma, eli eriytymisen ehkäisemisen tiekartta. On erinomaista, että tällainen suunnitelma on laadittu. Toivottavasti sitä myös noudatetaan käytännössä, jotta Vantaalle ei kaavoiteta alueita, jotka eriyttäisivät kaupunkia rikkaiden ja muiden asuinalueisiin.