Hyvähenkisessä ja keskustelevassa kokouksessa hyväksyttiin Leppäkorven uuden päiväkodin hankesuunnitelma. Uusi päiväkoti rakennetaan vanhan purettavan tilalle Metsolaan. Vanhassa päiväkodissa on ryhmiä 4-5 ja uuteen niitä on tulossa 8. Uusi päiväkoti on puinen kaksikerroksinen rakennus. Suunnitelma vaikuttaa hyvältä ja se menee seuraavaksi kaupunkitilalautakunnalle hyväksyttäväksi. Tähän oli jätetty kh:ssa pöytäkirjalausuma, että pihassa säilytettäisiin mahdollisimman paljon puita ja tämän on urakoitsija ottanut ainakin paperilla huomioon.
Lautakunta päätti myös Vaskivuoren lukion medialinja ja Martinlaakson lukion draamalinja lakkauttamisesta. Medialinjan kokonaisuuden suorittaminen on tullut opiskelijoille turhan raskaaksi ja draamalinjalle ei ole ollut opiskelijoilla kiinnostusta hakeutua. Vaikka linjat loppuvat, opintoja tarjotaan samassa laajuudessa jatkossakin kysynnän mukaan ja jatkossa kaikkien opiskelijoiden on mahdollista suorittaa draama- tai mediaopintoja. Kyseessä ei siis ole säästötoimi. Myös lukioiden opiskelijat pitivät päätöstä hyvänä. Molempien lukioiden erityistehtävät säilyvät. Vaskivuoren lukion erityistehtävä on musiikki ja tanssi ja Martinlaakson lukion luonnontieteet ja matematiikka. Myös Sotungin lukion urheilulinja säilyy.