Luonnonsuojelua vai näennäissuojelua?
Kaupunginhallitus päätti maanantaina 26.1.2026 nimetä Ladaunmetsän, Syväojanmetsän, Lamminsuon laajennuksen ja Palokallion laajennuksen uusiksi luonnonsuojelualueiksi. Päätös on lähtökohtaisesti erinomainen, sillä luonnonsuojelualueita tarvitaan kipeästi lisää turvaamaan monimuotoisuutta ja hillitsemään luontokatoa. Samalla kaupunginhallitus teki kuitenkin täysin päinvastaisen ratkaisun, kun se päätti sallia metsästyksen näillä uusilla luonnonsuojelualueilla.
Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Funda Demiri pitää päätöstä kestämättömänä.
– On täysin älytöntä, että alueet nimetään luonnonsuojelualueiksi, mutta eläimiä ei silti jätetä rauhaan. Luonnonsuojelualueiden idea on suojella luontoa ihmisen häiriöltä. Metsästyksen salliminen on suoraan ristiriidassa tämän periaatteen kanssa, Demiri toteaa.
Päätöksestä tekee erityisen huolestuttavan se, että samaan aikaan oikeistohallitus on uudistanut metsästyslakia tavalla, joka mahdollistaa uhanalaisten eläinten, kuten suden, ilveksen ja saukon metsästyksen. Kun metsästys sallitaan myös luonnonsuojelualueilla, suojelun käsite murenee entisestään.
– Tämä ei ole kestävää, ei eläinten hyvinvoinnin eikä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Demiri toteaa.
Puolueiden erot näkyivät äänestyksessä
Kaupunginhallituksessa vain Vasemmistoliitto ja Vihreät esittivät, ettei metsästystä sallittaisi luonnonsuojelualueilla. Esitys kaatui äänin 3–12.
Muiden puolueiden perustelut nojasivat vieraslajien torjuntaan ja hirvieläinten aiheuttamiin vaaratilanteisiin. Näihin ongelmiin voidaan kuitenkin puuttua myös muilla keinoilla kuin metsästyksellä, eikä varsinkaan uhanalaisia eläimiä tappamalla.
Mitä luontoa oikeasti halutaan suojella?
Päätös herättää perustavanlaatuisen kysymyksen: mitä luontoa muut puolueet tarkalleen ottaen haluavat suojella? Onko kyse aidosta luonnon ja eläinten suojelusta, vai vain kapeasta, ihmiskeskeisestä näkemyksestä, jossa luonto on suojeltavaa vain silloin, kun se ei häiritse taloudellisia tai ideologisia intressejä?
Luonnonsuojelu ei voi olla vain sana paperilla. Jos suojelualueilla sallitaan toiminta, joka uhkaa eläimiä ja heikentää luonnon monimuotoisuutta, suojelu muuttuu näennäiseksi.
Vasemmistoliitto puolustaa luontoa ja eläimiä johdonmukaisesti. Luonnonsuojelualueiden tulee olla paikkoja, joissa luonto todella saa olla rauhassa.