Chau Nguyen, Drilon Kllokoqi sekä 30 muuta valtuutettua olivat jättäneet 25.8.2025 valtuustoaloitteen Vantaalla asuvien muunkielisten suomen kielen osaamistason selvitettäväksi. Alla puhe, jonka Chau Nguyen piti valtuustossa 27.4.2026 aloitevastaukseen liittyen:
Kiitos puheenjohtaja, arvon valtuutetut
Ensimmäiseksi valtava iso kiitos aloitevastauksen valmistelijoille erittäin kattavasta ja perusteellisesta vastauksesta.
Vastauksesta ilmenee monia asioita, jotka ovat …. meidän ratkaistavissa, .. mutta hyvät valtuutetut, se vaatii yhteistä tahtotilaa.
Olemme varmasti kaikki samaa mieltä, että Suomen kielen taito on yksi olennaisimmista taidoista, joita ihminen tarvitsee työllistyäkseen ja kotoutuakseen ja osallistuakseen yhteiskunnallisiin asioihin, kuten esimerkiksi äänestämiseen. Kielitaito yksinään ei ratkaise näitä haasteita, mutta se varmasti edistää tavoitetta kiinnittää ihminen yhteiskuntaan.
Meidän tulee kuitenkin tarkastella asiaa myös laajemmassa näkökulmassa. Etlan raportin mukaan Suomeen tarvitaan vuosittain 44 000 nettomaahanmuuttoa, jotta työvoima riittäisi tulevaisuudessa. Tällä on varmasti vaikutusta myös meidän kaupunkiimme. Vantaan muunkielisten määrä tulee väistämättä kasvamaan lähivuosina ja meillä tulee olla valmiit väylät parempaan kotouttamiseen sekä keinot suomen kielen taidon lisäämiseksi.
Aloitevastauksessa todetaan, että Baronan tekemän työelämätutkimuksen tulokset osoittavat, että Uudellamaalla suhtaudutaan muuta Suomea positiivisemmin kansainvälisyyteen työelämässä. Me Vantaana olemme monikulttuurisin kaupunki ja tämän tiedon nojalla voisimme olla vetovoimaisempi kaupunki yrityksille jos voisimme tarjota valmista pakettia työvoiman ja kielikoulutuksen osalta Vantaalla toimiville tai Vantaalle siirtyville yrityksille. Yritykset hyötyvät tästä, työntekijät hyötyvät tästä ja Vantaa hyötyy tästä.
Hyvät valtuutetut, on aika katsoa eteenpäin ja ennakoida etupainotteisesti. Suomen kielen koulutus yksinään ei takaa kielitaitoa vaan sen lisäksi tarvitaan myös ympäristö, jossa suomen kieltä voi käyttää. Kielitaitoa tarvitaan työpaikan saamiseksi ja työpaikkaa ei saa ilman kielitaitoa. Mutta kuten totesin niin asia on ratkaistavissa paketoimalla kielikoulutus vetovoimatekijäksi yrityksille.
Jos nettomaahanmuuton tarve on kuin mitä ETLA esittää niin epäilen ettei yksikään kunta ei kykene tarjoamaan sitä mitä tarve vaatii. Siksi tarvitsemme keinot, joilla saamme vantaalaiset yritykset mukaan kotouttamiseen ja suomen kielitaidon lisäämiseen kaupungin tukemana.
Minä haluan, että ihmisillä on aito mahdollisuus oppia suomen kieltä. Haluan myös säilyttää suomen kielen aseman työpaikoilla ja yhteiskunnassa. Tästä syystä odotan kovasti kaupungin tekemän kyselyn tuloksia, jossa selvitetään vantaalaisten yritysten tahtotilaa järjestää suomen kielen opetusta sekä kaupungin toimenpideohjelmaa kielen opetuksen mahdollisuuksien parantamiseksi. Yksinoikeudella muunkielisten puolesta perussuomalaisten slogania käyttäen: Suomeksi, kiitos.