Lisää lähiopetusta, lisää demokratiakasvatusta ja lisää yhteisöllisyyttä sekä rohkeita pilotointeja ns. nuorisokouluista jo ensi vaalikaudelle. Nämä olivat kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikosken pohdinnat Vantaan Vasemmiston keskustelutilaisuudessa, jossa puhuttiin ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta.
Ns. nuorisokoulu yhdistäisi lukio- ja ammatillisen opiskelun ja voisi omalta osaltaan olla ratkaisu myös maakuntien vähenevien oppilasmäärien kannalta, kun lasten ja nuorten ikäluokat ovat pienenemässö. Se toisi lisää yleissivistäviä opintoja amisten opintotarjottimelle ja lisää kädentaitoja lukiolaisten opintotarjottimelle verrattuna nykytilanteeseen.
Sipilän hallituksen amisreformi leikkasi ammatillisen koulutuksen perusrahoituksesta 190 miljoonaa vuonna 2018. Marinin hallitus paikkasi rahoitusvajeen ja uudisti oppivelvollisuutta, mutta Orpon hallituksen aikana leikkuri iski jälleen, kun vuonna 2025 ammatillisesta koulutuksesta leikattiin 120 miljoonaa.
Leikkaukset ovat johtaneet siihen, että amiksissa on entistä vähemmän opettajia opettamassa, koulupäivät ovat huomattavan lyhyitä ja opetusta on siirretty työpaikoille, joissa riittävän laadukkaan opetuksen antamiseen ei liian usein ole resursseja tai osaamista.
Yhteiskunnallisten ja yleissivistävien aineiden opetuksen vähyys ammatillisissa oppilaitoksissa johtaa siihen, että amiksissa opiskelevilla ei ole yhtä hyvät eväät selviytyä jatko-opintoista kuin lukioissa opiskelevilla, vaikka myös amiksilla on oikeus hakeutua korkeakouluihin jo nykyisin.